*

Laali

Polyamorinen suhde, parinvalinta ja vitutukseen kuoleminen

Luin Milenan mietteitä ja sieltä viimeisintä blogitekstiä "Mehiläispesän kuhnurit" ja sieltä sain sitten inspiraation kirjoittaa tämän tekstini.

Tässä eräänä päivänä jouduin nettisivuille, joissa on kerrottu erilaisista suhteista, polyamorisesta, järkiavioliitosta ja parin valinnasta yms. Jouduin monelle muullekin sivulle, missä sivuttiin ihmissuhteita ja seksiä.

Ihminen ei ehkä olekaan yksiavioinen, olisikohan se vain uskonnon mukanaan tuoma rajoitus? En osaa sanoa.

Ihmisellä kuitenkin on nykyään niin paljon erilaisia suhteita, että niistä voisi ajatella, ettei yksiavioinen suhde riitä. Näkeehän sen avioerotilastoistakin.

Mutta johtuvatko avioerot siitä, että halutaan uusia suhteita, vai siitä, että ihminen on nykyään tottunut saamaan kaiken minkä haluaa, ja tylsistyttyään avioliitossa suhdetta ei jaksetakaan yrittää korjata, vaan lähdetään eri teille, etsimään uutta ja jännittävää suhdetta, oli sitten lapsia tai ei?

Tuohon en tietenkään osaa vastata. Kai siitä on tehty joitakin tutkimuksiakin, mutten etsi niitä tähän juttuun. Mielestäni saattaa olla perää siinä, ettei jakseta ylläpitää väljähtynyttä suhdetta, tai piristää sitä. Niin sitten jätetään entinen suhde, jopa omat lapset, oman onnensa nojaan ja haetaan itselle enemmän tyydytystä, jännitystä ja vaihtelua - vain huomatakseen että sekin katosi aivan yhtäkkiä, jopa vieläkin nopeammin kuin edellisen suhteen uutuudenviehätys.

Luin jostakin, että kakkossuhteella on vielä suurempi riski johtaa eroon kuin ykkössuhteella.

Kohta perheessä on sitten kahden tai kolmen eri suhteen lapsia, ja kumppaninkin parista edellisestä suhteesta olevia lapsia. Vuoroviikottainen suurperhe on muodostunut. Mutta kuinka tällainen elämä onnistuu, on taas toinen kysymys.

Jos meidän yhteiskunnassamme olisikin voimassa erilainen suhdesysteemi, eli ihmisillä voisikin olla useita kumppaneita, eikä siinä olisi mitään omituista muiden mielestä. Olisiko se mahdollista?

Kun yhdellä kumppanilla on menkat, toisella päänsärky, yksi viimeisillään raskaana ja sitten yksi olisi ehkäpä hyvinkin halukas petipuuhiin. Silloin miehellä olisi tosi lokosat oltavat ja hänen miehuutensa kukoistaisi, eikä hänen tarvitsisi elää "puutteessa".

Entäs sitten suhteen naiset, jos olisi niin, että miehellä voi olla useampi nainen? Mikä olisi naisen asema, ja miten nainen saisi tyydytetyksi omat tarpeensa? Riittäisikö yksi mies kaikkien naisten tarpeiden tyydyttäjäksi?

Luulen ettei - ainakaan sitten kun mieskin vanhenee, eikä jaksa enää. Onhan naisia, joiden seksihalut ovat samaa luokkaa kuin miestenkin, eivätkä kaikki miehet ole seksirobotteja. Nainenhan ei ole aina se alistuja, joka tekee mitä mies tahtoo, vaan hänellä on nykyään omakin tahto ja oikeus siihen. Eikä hänellä ole aina "päänsärky"! Tai jos on, ei se välttämättä aina ole naisen vika, voi sitä vikaa löytyä miehestäkin.

Entä jos suhteessa voisi olla sekä miehiä että naisia, ilman minkäänlaisia sääntöjä? Riittäisikö yksi nainen kolmelle miehelle? Entäs kun lapsia syntyy, eikä seksiä voi harrastaa vähään aikaan?

Polyamorisessa suhteessa on varmaan aika hankalaa olla, koska ihmisen omistushalu on kuitenkin aika usein hallitsevaa, tulee mustasukkaisuutta, omistushalua, ei yksinkertaisesti ehkä haluta jakaa toisen kanssa.

Jos ihmisillä olisikin polyamorinen suhde, olisi kai täydellistä, että suhteeseen kuuluisi useampi mies ja nainen.

Yksi miehistä olisi oikea Hunks-tyyppi, komea, notkea, seksikäs - ja seksirobotti. Kaikki naiset haluaisivat häntä ainakin silloin tällöin, eikä mies eläisi puutteessa. Yhden naisista pitäisi myös olla vastaavanlainen tyyppi, seksikäs kurvipimu jota miehet haluavat ja joka tykkää miehistä ja seksistä. Eikä hänenkään tarvitsisi elää puutteessa.

Ja tarvitsisihan siihen suhteeseen ne käytännön ihmisetkin, henkilön joka pitää huolen talouskassasta, jonkun joka korjaa paikat, pitää kämpän järjestyksessä, remontoi, nikkaroi ja duunaa. Sellainenkin mies ja nainen tarvitaan. Ja onhan Remontti-Reiskakin aika seksikäs monen mielestä, kuten myös kätevä emäntä!

Sitten olisi se intellektuelli, sekä mies että nainen, he voisivat rakastella aivoillaan (taisin lukea tällaista tekstiä joko tuolta Milenan mietteistä tai sitten se oli AnnaY:n jossakin tekstissä, tai sitten AnnaY kommentoi niillä sanoilla Milenan tekstiä. Luen niin paljon, että eri jutut menevät sekaisin välillä.

Nämä intellektuellit sitten saattaisivat keskustella punaviinin, juuston ja patongin voimalla vaikka yöt läpeensä. Näitä intellektuelleja hetkiä kaipaavat vähän tyhmemmätkin välillä, eli vuorovaikutushalua löytyisi myös muilta intellektuelleja kohtaan silloin, kun ei jaksa hoitaa huushollia, remontoida taloa tai harrastaa seksiä. Kaikkea löytyisi kaikille samasta polyamorisesta suhteesta ― täydellinen kuvio siis.

Eli suhteessa pitäisi olla vähintään kuusi ihmistä. Pedon merkkikö?

Henry Laasanen kirjottaa parin valinnasta, ja siitä, että naiset valitsevat miehen helpommin fiiliksellä kuin järjellä, ja siksi joutuvat usein väkivaltaisen tai juopon miehen kumppaniksi.

Hän mainitsee tekstissään myös naisten älyttömät pikkutarkat kriteerit, joilla ei ole mitään merkitystä suhteen onnistumisen kannalta. Hänen blogistaan löytyy myös teksti "Hääohjelmat paljastavat sukupuolieron", joka on aika hauska.

Löysin Iltalehdestä jutun otsikolla V*tutukseen kuolee, jossa on selvitetty että vitutukseen voi kuolla, ja että se on enemmän miesten ongelma.

Paavo Väyrynen tuli tunnetuksi vitutukseen kuolemisella.

"Tämä kirvoitti Väyryseltä Suomen poliittisen historian parhaimpiin kuuluvan one-linerin – hän kertoi kysyneensä henkilääkäriltään, voiko vitutukseen kuolla. Vastaus oli: kyllä voi. "

http://www.image.fi/image-lehti/paavo-ja-tosipaavo

Minä tunnen useamman naisen, jolla on krooninen vitutus päällä, en tunne läheskään niin monta miestä. Vaikka ei niitä naisiakaan ole kovin monta. Hiukan syrjäytyneenä sinkkuna en ole tavannut kovinkaan monta miestä parina viime vuotena, joten sen vuoksi en ole tavannut monta vittuuntunuttakaan.

Sillä on merkitystä, onko positiivinen, tai jos vituttaa koko ajan. Uskon että hyvällä mielellä oleminen voikin pidentää ikää ja vittuuntunut ehkä elää lyhemmän elämän. Ehkäpä positiivinen mieli voisi pidentää myös parisuhdetta.

Tällainen sana kuin vituttaminen on aika inhottava, enkä pidä siitä. Se on kuitenkin jo vakiintunut niin paljon, etten laita edes asteriskeja (*-merkki) vi-tavun jälkeen, vaan kirjoitan koko sanan sen sijaan.

Ikävää että tällainen leimallisesti naisen elintä tarkoittava sana on tullut niin yleiseen käyttöön, että toiset käyttävät sitä melkeinpä pilkun sijasta. Ja koska tässä Iltalehden artikkelissa käytetään tätä sanaa, en ala muuttelemaan sitä häveliäisyyssyistä omaan tekstiinikään. Iltalehden keskustelupalstoilla ei juuri muita pilkkuja näykään, kuin tämä ikävä sana, joten siksi siellä ei useinkaan viitsi kommentoida. Tietää mitä sieltä tulee takaisin.

Törmäsin kaiken lisäksi Henriikka Rönkkösen kolumniin, jossa on aika roisia tekstiä. Linkitän sen tähän, koska se jotenkin sopii tämän blogini aiheeseen ja puheena olevaa laajalti viljeltyä sanaa käytetään siinä aika reippaasti. Rönkkönen kirjoittaa City-online-lehdessä. Hän on humanisti, joka kirjoittaa gradua kotimaisesta pornografisesta kirjallisuudesta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat