*

Laali

Guggenheim

Minua ihmetyttää hiukan tänään noussut myrsky Helsingin kaupunginhallituksen Guggenheim-päätöksestä.

Asiahan ei ole vielä selvä, mutta silti jotkut kohkaavat siitä ihan hirveästi, siis myös ei-helsinkiläiset. Asiahan on kuitenkin Helsingin kaupunginhallituksen päätös, ja koskee vain Helsinkiä, ei koko maata.

Jotkut haluavat jo nousta barrikadeille, järjestää mielenosoituksia yms.

Minusta tämä ”Guggiksesta” vaahtoaminen on jotenkin absurdia siksikin, että kun Talvivaaraa on rahoitettu jo lähes miljardilla suomalaisten verorahoista, siitä ei olla tekemässä sen suurempaa numeroa eikä kukaan ole nousemassa barrikadeille. Viimeisin Talvivaaraan ”sijoitettu” 100 miljoonaa meni aika rauhallisesti ohi, ilman kovinkaan suurta kalabaliikkia.

Minusta Talvivaara on paljon suurempi riski sekä ympäristöllisesti, terveydellisesti että rahallisesti koko Suomen kansalle kuin Guggenheim.

Siitä olisi pitänyt lyödä rumpua paljon enemmän kuin Guggenheimista, josta ei ole vielä edes toteuttamiskelpoista päätöstä. Asiahan siirtyy Helsingin kaupunginvaltuuston lopullisesti päätettäväksi marraskuun viimeisenä päivänä. Vasta sitten ollaan siinä vaiheessa, että Guggenheimia voidaan alkaa toteuttamaan, jos asia menee läpi ja prosessi lainvoimaisuuksineen yms. on käyty läpi.

Itse en ole julkisrahoitteisen Guggenheimin kannalla, vaan se pitäisi mielestäni rahoittaa täysin yksityisistä varoista ja yksityisellä riskillä.

Voisin pistäytyäkin museossa, jos sellainen tulisi ilman julkisia varoja, koska pidän taiteesta ja kulttuurista – eikä se vähentäisi Helsingin kulttuurillista houkuttavuuttakaan, vaan päin vastoin.

Jos Helsingillä on niin paljon varoja, että voi toteuttaa tämän ilman riskiä, että siihen joudutaan syöttämään julkisia varoja muualtakin kuin Helsingin omasta kassasta, niin siitä vaan sitten.

Mielestäni on kuitenkin tärkeämpiäkin asioita, mihin niitä varoja voisi käyttää tällaisena rankkojen leikkausten aikana.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

Olen jokseenkin samaa mieltä.
Mikä ei tietysti todista mitään :)

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Helsinki tietää että jos rahat loppuu on valtion tultava apuun - riskitöntä.

Jouko Helenius

Pitäisi olla suhteellisuudentajua. Länsimetro: 10 Guggenheimia, Irakin sotilaiden lepuuttaminen myös 10 Guggenheimia. Eikä mitään keskustelua?

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Lampikarin blogissa vastasin miten homma pitää hoitaa. On työnimi sitten Gukkelheim, tai Aslakin Kota.

Käyttäjän pekkaopollanen kuva
Pekka Olavi Pöllänen

G:n puuhapoika kertoi A-studiossa, että heillä on 35 miljoonaa €gee kerätty. Tässä voi käydä niinkuin aikoinaan Hkin metrolle yli 35 vuotta sitten ja Oopperatalolle. 300 - 400€ miljoonaa mennee.

Toimituksen poiminnat