*

Laali

Kaikki blogit puheenaiheesta Julkiset varat

Guggenheim

Minua ihmetyttää hiukan tänään noussut myrsky Helsingin kaupunginhallituksen Guggenheim-päätöksestä.

Asiahan ei ole vielä selvä, mutta silti jotkut kohkaavat siitä ihan hirveästi, siis myös ei-helsinkiläiset. Asiahan on kuitenkin Helsingin kaupunginhallituksen päätös, ja koskee vain Helsinkiä, ei koko maata.

Jotkut haluavat jo nousta barrikadeille, järjestää mielenosoituksia yms.

Lastensairaala on huonossa kunnossa

Hämmästyin todella kun luin Ilta-lehden raporttia lastensairaalasta, jossa väitettiin tilojen olevan loistavassa kunnossa ja toimivat. En tunnistanut sairaalaa kuvauksesta samaksi, jossa itse jouduin pojan leikkauksen ja jatko-komplikaatioiden vuoksi viettämään aikaani viime huhtikuussa.

Omat havaintoni sairaalan vanhempien osien suhteen ovat kyllä juuri niitä, joita esimerkiksi tämän blogin kuvat valottavat, juuri tämmöiseltä siellä näyttää. Ihan oikeasti.  

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä